Hiekotussepeli - Etelä-Satakunta, Säkylä ja lähikunnat

Hiekotussepeli liukkauden torjuntaan

Hiekotussepeli pihan ja kulkuväylien hiekoittamiseen

Hiekoituskausi alkaa aina loka-marraskuun saapuessa, kun etenkin yöpakkaset alkavat muodostaa jäätä pihoille ja kulkureiteille. Hiekotussepeliä tai hiekotusmursketta aletaan tarvita viimeistään, kun pakkaskelit alkavat vakiintua eikä jääpinta enää sula päivän aikana. Liukastumisen riskiä pienennetään huolellisella pihan ja kulkureittien hiekottamisella.

Kohteesta ja mieltymyksistä riippuen hiekotukseen voi käyttää mursketta tai sepeliä. Hiekotussepeli on murskattua kiviainesta, jonka raekoko on noin 3–6 mm. Murskeessa voi olla myös hiukan tätä isompia rakeita. Vaikka jääpinta sulaisi päivän aikana, pysyy kevyt hiekotussepeli pinnalla eikä uudellen jäätyvä pinta jätä liukkautta estävää sepeliä alleen. Näin ollen hiekotusta ei tarvitse uusia päivittäin, vaan vaiva ja kulut laskevat. Koska sepelissä ei ole hienojakoisinta maa-ainetta, se päästää kosteuden lävitseen ja pysyy irtonaisena eikä liejuunnu tai muuta märkää pihaa mutaiseksi. Oikeanlainen raekoko varmistaa hiekotussepelin pitävyyden, mutta ei kulkeudu sisälle suurissa määrin. Irtonaisena pysyvä sepeli on helppo lakaista pois, kun hiekotusta ei enää tarvita.

Hiekotussepeli toimitettuna suoraan kohteeseen

Hoidamme kaikki eri maa-ainekset laatutakuulla, tarvittaessa suoraan kohteeseen toimitettuna. Kauttamme saa lukuisat eri hiekat, sorat, murskeet ja sepelit, voimme myös auttaa oikeanlaisen maa-aineslaadun valinnassa kohteen ja käyttötarpeen mukaan.

Toimimme Säkylästä käsin Etelä-Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella, ota yhteyttä ja kysy lisää! Voit tilata joko pelkän hiekotussepelin itse noudettavaksi, tai kätevästi kohteeseen toimitettuna.

Kysy lisää puhelimitse, sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeen kautta!