Kalliomurske – Etelä-Satakunta, Säkylä ja lähikunnat

Kalliomurske rakennusteollisuuteen ja piharakentamiseen

Kalliomurske eri kokoluokissa

Louhimalla kalliota ja murskaamalla raakakiveä saadaan aikaan kalliomursketta, joka jauhetaan ja lopulta seulotaan tavoiteltuun kokoon. Yhtenä suosituimpana rakennusteollisuuden perusmateriaalina kalliomursketta voidaan hyödyntää esimerkiksi teiden pohjissa, erilaisissa täytöissä tai kantavissa rakenteissa. Kalliomurske seulotaan oikean kokoiseksi seulomalla sekalainen kiviaines seulaverkkoaukkojen läpi, jolloin lopputuloksena saadaan halutun kokoista kalliomursketta.

Tyypillisesti kotitalouskäytössä käytetään hienompaa kalliomursketta, kun taas rakennusteollisuudessa karkeammat raekoot tuovat mukanaan parempaa kantavuutta. Säkylän Sora-Pojilta saat kalliomurskeen varmalla ja nopealla toimituksella. Olemme luotettava toimija, jonka aikataulut pitävät toimituksissa.

0–12 mm

Hyvän tiivistyvyytensä ansiosta 0-12 mm kokoista kalliomursketta voidaan käyttää hyvin esimerkiksi pintakulutuskerroksena pihoissa ja teissä. Voidaan käyttää myös tasausmateriaalina esimerkiksi terassin alustana.

0–16 mm

0-16 mm halkaisijaltaan oleva kalliomurske soveltuu hyvin teihin ja pihoihin pintakulutuskerrokseksi. Mursketta voidaan käyttää myös esimerkiksi tasauskerroksena asfaltin alle. Kantavissa rakenteissa on syytä käyttää karkeampirakeisempaa kalliomursketta.

0–31 mm

Maan kantavuutta esimerkiksi teiden ja rakennuspohjien kantavissa rakenteissa voidaan parantaa 0-31 mm halkaisijaltaan olevalla kalliomurskeella.

0–55 mm

Kalliomurske 0-55 mm soveltuu esimerkiksi teiden, pihojen ja pysäköintialueiden kantaviksi kerroksiksi, sillä karkean rakeisuutensa ansiosta murskeen kantavuusominaisuudet ovat erinomaisia. Karkea kalliomurske ei suoraan sovellu kulutuskerrokseksi, vaan siihen kannattaa käyttää hienorakenteisempaa mursketta tai jotakin muuta pintamateriaalia.

0–90 mm

Karkean rakenteensa ansiosta 0-90 mm kalliomurske soveltuu esimerkiksi raskaasti liikennöityihin teihin ja rakennusten alustäyttöihin. Käytetään lisäämään maarakenteen kantavuutta.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Kysy lisää puhelimitse, sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeen kautta!